|
|
|
Heini Marjomaa (22.7.1987) Olen pirtsakka Lapin tyttö ja koirat ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi ja asun Porin keskustan läheisyydessä. Kotona kanssani myllertävät Seiskarinkoira Ronja ja Itäsiperianlaika Nala. Jos kysytään kokemustani koirien kasvatuksessa ja koulutuksessa voisin sanoa, että noin 10-vuotiaana aloin opetella kouluttamaan isäni metsästyskoiria. Isälläni on nyt karjalankarhukoiria mutta aiemmin meillä on kasvatettu 3 pentuetta itäsiperianlaikoja. Sanoin jo pienenä vanhemmilleni, että minäkin kasvatan joskus koiria. Nickyn pentue on ensimmäinen itse kasvattamani mutta aivan aloittelija en sentään ole. Omia ja isän omistamia koiria on ollut useita ja ennen kotoa lähtöäni kaikkien koirien tapakasvatus oli minun vastuullani. Tämän ensimmäisen “oman” pentueen myötä, olen kiinnostunut vieläkin enemmän koirien kasvatuksesta ja jalostuksesta. Isäni heitti tuossa taannoin ilmaan ajatuksen yhteisestä kennelnimestä ja myönnän olevani kiinnostunut. Seiskariahan minä en sen nimen alle virallisesti saa, mutta olen kiinnostunut myös Itäsiperianlaikan ja Shiban kasvatuksesta. Maaliskuussa taskuun pläjähti Kasvattajan Peruskurssin todistus ja odottelen innolla koska mahdan päästä jatkokurssille. Nyt kotona onkin tulevaisuuden lupaus, Islu Nala, toivottavasti neidistä tulee odotusten mukainen. Treeniä ainakin kaivataan, niin näyttelyiden kuin metsästyksenkin osalta. Ronjan kanssa olisi tarkoitus aloittaa aktiiviharrastus, vaikkapa TOKO:ssa. Jos tulevaisuus tuo tullessaan sitä mitä se nyt näyttää ja kaikki menee suunnitelmien mukaan saan mahdollisuuden olla mukana jalostamassa uuden-vanhaa rotua ja toivon mukaan myös tuoda oman panokseni kasvattajien maailmaan. Terveisin -Heini-
|